Tietovirtaa ilman näppäilyä

Tietovirtaa ilman näppäilyä

Hieman yli kymmenen vuotta sitten RFID:n ympärillä alkoi valtava hypetys. Voimakas markkinointi loi odotuksia kaiken ratkaisevasta teknologiasta tiedon liikkumiseen. Meitä pyydettiin useaan paikkaan kertomaan auvoisista RFID:n mahdollisuuksista ja teimme kymmeniä, ellemme satoja soveltuvuustestauksia. Viivakoodin uhattiin kuoleavan.

Aika usein törmäsimme tilanteeseen, jossa asiakas toivoi, että varaston voi inventoida  napista painamalla. Silloin tämä toive tuntui vain hötöltä unelmata teknisten- ja sovellushaasteiden vuoksi.

RFID-ratkaisuista hypettäminen markkinoilla on laantunut viimeisten vuosien aikana. Pidän tätä muutosta positiivisena. Nyt olemme vihdoin päässeet tilanteeseen, jossa aletaan tekemään asioita, jotka oikeasti hyödyttävät asiakkaiden toimintaa.

Luennan kehittyminen lukijoiden ja tunnisteiden parantumisen myötä helpottaa teknisesti toteutuksia.  Mielestämme kuitenkin suurimman muutoksen on tuonut teknologian kypsyminen siihen vaiheeseen, että myös tuotteiden liikkeen suunta ja sijainti saadaan tunnistamisen lisäksi. Tämä mahdollistaa sen, että toteutuksissamme voidaan päästä aivan uudelle tasolle.

Unelmamme on: Varaston toiminnoissa tavara liikkuu ja liike tuottaa informaatiovirtaa ilman käyttäjän erillisiä kirjaamisia.

 

Ps. Blogi on kirjoitettu 8.9.2016. Tässä linkki alkuperäiseen.