17 joulu Kalenteri kuntoon ensivuodelle?
Sain inspiraation kirjoittaa tavoitteiden tai oikeastaan unelmien purkamisen tekemiseksi Vornasen Laurin LI postauksesta liittyen myynnin tavoitteisiin. Tämä piti kirjoittaa jo muutama kuukausi sitten, mutta unelmointi eli budjetin tekeminen vein ajan.
Aika moni unelmoi isoista myynneistä, mutta unelman purkaminen muutamana hallittavaan tavoitteeseen onkin oma juttunsa. Suosittelen purkamaan tavoitteen kolmeen tai maksimissaan viiteen osatavoitteeseen. Myyntiprosessista on helppo löytää yhteydet myyntikohtaamisien, tarjousten ja puheluiden sekä tuloksen kanssa. Nämä ovat vähän niin kuin peruskunto- tai lihashuolto treenikaudella Kuulostavat tosi tylsiltä, mutta lopulta tuo perustan tuloksille. Pura tavoitteet kysymällä: Mitä tekemällä minä saavutan tavoitteen? Kun nämä on sortattu tai laputettu. Tämän jälkeen sinun kannattaa kirjoittaa ylös myös kuka tai ketkä sinua voi auttaa oman tavoitteesi saavuttamisessa.
Olen kerännyt statistiikkaa nyt yli 10 vuoden ajalta myyntikohtaamisien ja tuloksien yhteydestä. Tulokset tottelevat edelleen tekemistä. Juu ja älä keksi että some on vienyt tämän tarpeen. Ihmiset ostaa edelleen ihmisiltä sen some kohtaamisen jälkeenkin. Meidän busineksessa tarkoittaa noin puolen vuoden jopa useamman vuoden vaihesiirtoa. Tätä asiaa on minulta kiistetty useita kertoja vuosien mittaan myyjien toimesta. Sorry meidän ahkerat myyjät! On ne kääntyneet uskoon sitten joko meillä tai myyntiuraa muualla jatkaessaan.
Miten lasken tarpeellisten kohtaamisten määrän?
Jaa myyntisi tai katteesi kohtaamismäärällä ja saat eurot/kohtaaminen. Voit toki ottaa pidemmänkin ajanjakson vertailuun halutessasi. Laske seuraavan vuoden budjetista kuinka monta kohtaamista tarvitaan, jotta pääset tavoitteisiin. Saat tästä helposti viikkotavoitteesi jakamalla sen lomat vähentäen noin 45 viikolla.
Entä tarjoukset?
Vastaavan jumpan voit tehdä laskemalla tarjouksien määrän ja keskiarvon huomioiden saadut tarjoukset. Jos tarjouksia ei ole riittävästi, et voi päästä silloin tuloksiinkaan. Voit samalla pohtia onko siellä jotain mikä voisi nostaa joko tarjouksen arvoa tai toistettavien ratkaisujen määrää. Ilman kohtaamisia et saa riittävästi hyviä tarjouksia.
Mittaatko omia puheluitasi?
Myyntiurani eri vaiheissa minulla on ollut useita mukavia kirittäjiä. Teimme usein leikkimielisiä kisoja ja huomaamatta soittamisesta tuli mukavaa ja hauskaa kun Partasen Juhan ja John Korven kanssa kisattiin puheluissa. Tee näitä yhdessä leikkinä se kuuluu myös ilona asiakkaalle tuottaen positiivisia tuloksia. Kanvas tauluun tökittiin pystyy neuloja kuvaamaan monesko puhelu oli tehty. Yksinkertaista.
Sitten pari sanaa (painavaa) puheluista ja kohtaamisista. Kohtaan toistuvasti selitykseen, some on poistanut kohtaamisten ja puheluiden tarpeen. Sitten vielä marinaa, et asiakkaita ei enää tavoita. Mikä on sitten mennyt pieleen, jos asiakas ei vastaa? Vastaako äitisi, isäsi, tyttö tai poikakaverisi puheluun? Soittaako takaisin. Soittaa (jos olet väleissä). Puhelin on myyjän tärkein työkalu kohtaamisten ja myyntitulosten saamiseen.
Keep Going buddy, ei se niin kamalaa jos tulee joskus luuria korvaan!